Monday, August 29, 2005

Tällä kertaa enemmän kuvia kuin tekstiä :)





Nepuskaisen villatakki vamistui sopivasti, kun ilmatkin alkoivat kylmetä. Takki on kokoa 100cm, vähän reilu, mutta eipä tuo haitanne. Takkia voisi kenties täydentää vielä ainakin jonkin sortin baskerilla.














Malli on Modasta 6/2004, lankana Schachenmayr Merino ja sitä meni 270g.












Tässä kuva vielä napista, kun näyttävät tuossa isommassa kuvassa vain oransseilta palleroilta, vaikka oikeasti niissä on juuri samansävyinen kukkanen kuin takki.





Puikkotaistelija oli vaihtanut aseensa koukkuun, ja virkannut aivan ihania ... juttuja. Sieltä nappasin idean tähän huovutettuun liinaan, ja koska kokeilu oli päästävä tekemään HETI, tarjolla oli vain Huopasta 200g. Huopui sitten aika tavalla, vaikka vain 40 asteessa pyöräytin, mutta ihan kiva (voiko olla tylsempää määrettä kuin "ihan kiva"?). Alkuperäinen koko oli jotain 150X70 cm, koneesta tuli noin 50x15 cm umpihuopunut lätkä, jonka sitten raa´alla voimalla sain viruteltua n. 70x30 cm reikäiseksi liinaksi. Täytyy jatkaa kokeiluja jollain muulla langalla. Ja liinan allahan on sitten ne huutelevat työtasot spriimalilla ja öljyllä käsiteltyinä. Pikkuisen erinäköiset kuin ne entiset rikkinäiset lastulevyt.

Huomenna alkaa opiskelu, olen varustautunut ostamalla kalenterin ja käsilaukun, johon mahtuu A4 kokoiset asiat, melko pienellä väkivallalla...jännittää...

Saturday, August 20, 2005

Huh, punainen minä on palannut!

Tässä kuitenkin alkuun vielä vähän sinistä: pipo ja takki ystäväni maanantai-iltana syntyneelle poikaselle. Lanka Novitan Samos, menekki n. 150g. Takin malli Kevät tai KesäNovita, pipo syntyi ilman ohjetta.
Kesän aikana ehdin jo huolestua, kun ostelin paljon sinisiä vaatteita ja tavaroita. Se olikin onneksi vain helteestä johtuva tilapäinen mielenhäiriö, ja nyt syksyn tultua on palattu punaiseen:Ylimmäisenä on postipojan tiistaina toimittamilla Lyhyillä Addeilla väkerrettu sukka. Alkuun meinasi iskeä paha epätoivo, kun tuntui että ei tästä mitään tuuuuuu...mutta ensimmäisen kolmen sentin jälkeen alkoi neulominen luistaa, enkä minäkään näistä kyllä enää luovu! Toinenkin sukka on jo yli puolenvälin, vaikka minäkin kärsin tästä "miksi sukkia pitää tehdä parit?" ongelmasta. Ja koska sukat ovat mallia polvi, ei yksi kerä Raitaa riittänyt, vaan piti mennä ostamaan toinen. Tai siis toiset. Mieheltä tuli hieman väsyneen oloinen kommentti: Kyllä minä ymmärrän, että lankaa pitää ostaa, jos sitä ei ole, mutta miksi aloittaa sukka sellaisesta langasta, jota pitää sitten ostaa lisää. Ei ollut raukka hoksannut, että ujutin sen ensimmäisenkin kerän vasta vähän aikaa sitten ostoskärryyn, kun halusin testata tuota uutta Raitaa. Tykkään tuosta punaisesta sävystä kyllä oikein paljon! Raitalankojen alla ohutta Pirkkaa, varmaankin huiviksi. Ostospaikka tämä. Sieltä tarttuivat mukaan myös nuo lyhyet vitosen puikot. "No niin, lapseni. Olet kohta seitsemän. Eiköhän ole aika jo sinunkin ruveta neulomaan..." . Varmaan oikein kivat pikku kätösissä, vielä ei ole ollut aikaa oppitunnille.

Lisäksi tuli pakottava tarve ostaa uusia vaatteita, kaikki kolme paitaa punaisia... Hain, ja pääsin nimittäin Pukeutumisneuvojan koulutukseen. 49 hakijaa, 16 aloituspaikkaa. Koulua on oikein sopivasti, 2 iltaa viikossa ja 1 lauantai kuukaudessa, saan jatkaa lasteni kotihoitoa vielä ainakin vuoden. Ainut ongelma on että mitä ihmettä mä laitan päälle...

Ja vanha kotikin on sitten saanut uudet asukkaat. Sunnuntaina oli näyttö, samana iltana saatiin tarjous, joka vielä pienen viilauksen jälkeen sai hyväksynnän, ja keskiviikkona tehtiin kaupat. Olipa oikeastaan onni, että se ensimmäinen pariskunta perui, nyt löytyi ostajat, jotka ymmärsivät heti, että hirsi on puuta...


Friday, August 12, 2005

...nyt ei mee oikein hyvin...

...Täälläkin podetaan jonkinnäköistä ahdistusta, sitä tuntuu olevan liikkeellä... Kuten tiedätte, ollaan muutettu, ja saatu juosta valaisinliikkeissä, kun entisessä asunnossa meillä oli peräti 3 kipaletta valaisimia, siis sellaisia "oikeita", muuten siellä oli loisteputkia ja jotain halogeenihässäköitä. No on nyt sitten ostettu 9 valaisinta, ja kaksi on pitänyt vaihtaa uuteen, ehjään versioon heti kättelyssä. Ottaa päähän juosta ensin kaupungilla etsimässä niitä ja heti seuraavana päivänä vaihtamassa, ihan kuin ei olisi muutakin tekemistä. Joku aika sitten ostettiin uusi sohva ja rahi, ja se rahi oli jo tuotaessa rikki. No toivat liikkeestä uuden rahin 6 viikon kuluttua, ja sekin on rikki. Kolmatta rahia on tässä taas saatu odotella jo useampi viikko, milloinkahan se tulee. Entisen asunnon piti olla myyty, kunnes ostaja huomasi, että hirsitalohan tarkoittaa puutaloa, ja säikähti niin, että perui kaupan. Ja taas saa aloittaa alusta sen kauppaamisen. Tylsyyden huippuna olen ommellut kahden päivän aikana 8 verhoa. Kun tikkaa suoraa ja suoraa ja suoraa ihan liian monta metriä, niin kyllähän siinä ei paljon juhlita.

Päivän piristyksen tarjosi Laura kertoessaan että Vuorelma-Aholle oli tullut lyhyitä Addeja. No minähän heti soittamaan ja tilaamaan. Piti sitten tilata vielä muutamat pidemmätkin puikot, ja vähän sukkalankaa randomilla. Taidan muuttaa postilaatikkoon asumaan ja pakettia odottamaan. Siinä joristiin myyjän kanssa kaikenlaista, hän pahoitteli kun on kuuppa hieman tylsänä tänään (meinasi unohtaa ottaa mun osoitteen) ja kertoi että näin käy kerran kuussa. Tuttua varmaan jokaiselle naisihmiselle. Pohdittiin siinä sitten myös tätä uutta tv-sarjaa, jossa miehet "elävät naisten elämää" 21 päivän ajan. Siis 3 viikkoa. Taktisesti on taidettu unohtaa se neljäs viikko, sehän toki voisi ollakin miehille jo vähän liikaa, ainakin jos meidän isukilla on pikku nuha, niin se on sitten niin sairasta, niin sairasta, että voi voi.
Pikkuisen sekava ja ei ehkä niin positiivishenkinen juttu tällä kertaa, sokerina pohjalla kuvat
uusista verhoista. (kun ei
muutakaan valmista ole esitellä)

Tyttöjen huoneen verhot. Kerrankin oli tuuria kangasostoksilla, olin budjetoinut n. 10e/m verhoihin, tämä kangas oli 2.5e/m. Sain sitten tuplaleveät verhot, onpahan edes jonkun näköiset kun on aikasta iso tuo ikkuna.










...ja tässä olkkarin ja sen yhden ylimääräisen huoneen verhot. Pitäs varmaan kehitellä jotain. Kummallinen ongelma kun on liikaa tilaa. Tämäkin kangas oli oikein kohtuuhintaista, 3,90e/m. Kun ostettava määrä yhteensä oli 22m, niin tuo hinta oli ihan positiivinen ylläri.

Tuesday, August 09, 2005

Julkkissukkia ja sukuvika

Tässäpä sitä Distant Knitterin kaipaamaa julkisuutta sukkavaihtosukille. Eikös olekin nätit kuin karamellit!Ja sitten se sukuvika. Tämä kuva on otettu, kun jalat on pitkin lattiaa. Aivan hyvin voisin kääntää sitä 90 astetta ja sanoa, että tässä minä seison., ja täydestä menis. Meidän suvun naikkosilla on kumma tapa seisoa ja istua, ei sentään kävellä, varpaat sisäänpäin. Ja aina parempi jos ne saa silleen kippuralleen...onnistuu toistaiseksi vain istuma-asennossa. Siis niinku näin:Muita kummallisuuksia on ihmeellisen mutkulainen pikkuvarvas, liian leveä p*rs* ja paksut reidet. Juu, kyllä ne on sukuvikoja, aivan sama keneltä naispuoliselta serkulta tai tädiltä menet kysymään...
...päätän raporttini täältä tähän.

...ja taas pääsee neulomaan...

Nonnii, nyt alkaa olla jo koti asuttavan näköinen, ja on lupa (itseltäni) avata netti ja kaivaa neulomukset esille. Pakkasin ne jo heti ensimmäisenä, ja toin tänne uuteen kotiin, kun mullahan se homma saattaisi tunnetusti revetä käsistä, ja pakkaaminen/kantaminen/purkaminen olisi jäänyt tuolle toiselle osapuolelle. Ei ehkä oikein reilua.
Kyllä muuttaminen on sitten kauheeta hommaa. Varsinkin kun samalla tehtiin vähän remppaa (ja roudattiin iso kaatunut koivu tuosta tienposkesta polttopuiksi) tänne uuteen paikkaan. Kuvio meni suunnilleen näin, että käytiin pakkaamassa kuorma, tultiin tähän, toinen rupesi maalaamaan ja toinen purkamaan, takaisin hakemaan kuorma...kun tällaisia 8-24 päiviä oli muutama alkoi olla aika pieksetty olo. Että terveisiä vaan kaikiile teille, joilla muutto on vielä edessä. Kiitokset mummoille lastenhoidosta, jos ne vielä olis ollu tässä pyörimässä olis jonkun saanu kärrätä lepolomalle lepositeissä...Mutta nyt siis ollaan jo selkeästi voiton puolella.
Tulipahan tuossa muuton yhteydessä tsekattua myös lankatilanne; 2 50l upouutta muovilooraa (toinen villalankoja, toinen muita,) ja sekalainen määrä erinäisiä pussukoita. Ja kaikki tuikitarpeellisia, tottakai. Mies totesi muutaman kuorman jälkeen että on varmaan muutettu 20 jätesäkillistä lankoja ja kankaita. No ei näistä kyllä 20 saa, tai sitten on tosi pieniä säkkejä...
Mutta tästähän voimme taas vetää perinaisellisen johtopäätöksen: minulla voisi olla näiden sijaan 20 säkkiä lankaa, ja koska näin ei ole, voisin hankkia 20 säkillistä lankaa, ja edelleen se olisi ok. eikö? No jos nyt kumminkin yrittäisin ensin neuloa jotain näistä pois, ihan oikeasti.

Pientä laittoo se vaatii vaan...
Tässä on meidän keittiö. Ei oikein kuvasta näy, mutta nuo kaapin ovet olivat tosi kuluneet ja ikilikaisen oloiset. Onneksi olivat puuta, joten eikun vaan pesuun, hiontaan ja muutaman maalauskerran jälkeen takaisin paikoilleen. Tässä siis vielä aivan originelleinä. Uudesta versiosta laitan kuvia sitten kunhan saadaan tuo tasokin vaihdettua, koivulevyt odottavat vain vähän sahaa ja öljyä. Ja koska tässä talossa lankojen lisäksi puhuvat näköjään myös puut, on meteli aikamoinen. (huomaa remonttieväät: sipsiä, kahvirinkeleitä, keksiä ja kahvinkeitin. Jääkaapissa oli valon lisäksi erinäinenkin mäyräkoira...)

...ja tässä Addi-kisan voittaja, loppusuoralla kärkeen kiihdytti takajoukoista ulkorataa pitkin (pieniä vaikutteita täältä) junttilasta ostettu Merino, ja heti maaliintulon jälkeen siitä alkoi muotoutua tämä villatakki. Lanka on kivan tiuhakierteistä, eikä puikoissakaan mitään vikaa ole. Nyt tämäkin on ollut jäähyllä, mutta eiköhän se taas joku päivä ala etenemään. Malli jostain Modasta, oisko keväältä, tai sitten ei, nyt ei pysty muistamaan, eikä jaksa tarkistaa.






Viimein sain tämän kirjan lainaan kirjastosta, muutkin näköjään haluavat olla virkaten tyylikkäitä, mikäs siinä. Sieltäpä sitten bongasin kivan pitsipeiton mallin, ja kun oli niin helppo mallikuvio, niin pitihän se aloittaa. Kuvassa on virkattuna 2 kerää, 15 senttiä, hohhoijaa. Sarjassamme "onko järkee vai eiiiiii...." Lankaa varmaan uppoaa hyvän kokoiseen torkkupeittoon kerä poikineen ja muine sukulaisineen, mutta onhan tuota tuolla...
Tässä työssä ei passaa taas hintaa laskea ollenkaan, langathan on jo ostettu, niin eikös se silloin ole ihan sama mitä niistä tekee.

Peitosta oli ensin tarkoitus tehdä ihan kokonaan valkoinen, mutta kun tuo kulukki on sen verran suuri, ja lankakauppaan en mene (ehkä en mene...), niin se uusi boxi suostui mielihyvin luovuttamaan kätköstään tämän...mikä-ihme-toi-väri-nyt-sitten-onkaan Samoksen. Ystävällistä. Sain samalla mallattua sitä, kuinka pitkään peittoon on mahiksia, sillä yhdellä kerällä virkkaa noin kerän vaakatason kokoisen siukaleen, ja kahdesta kerästä kerän korkuisen pätkän.

Tämmöistä täällä. Nettiyhteyskään ei katkennut, joten kuukauden nettitauko olikin vain painajaismainen ajatuksen poikanen.

Ja kiitokset Distant Knitterille, sukkavaihtosukat saapuivat turvallisesti perille, koko oli oikein sopiva ja malli myös. Käytössä ovat jo olleet, kuvaa ei nyt valitettavasti tähän hätään ole laittaa, mutta ehkä joku päivä...

Thursday, July 21, 2005

Kesäloma kuvina


"Lankapitoinen kuvakertomus, joka persoonattomasti kuvattu vasta kotona, kun joku onneton jätti kameran pois lomareissultaan. FIKSUA."




Jos perheeseen kuuluu 3 lasta, ja 2 niistä lähtee mummolaan, niin mitä jää. Aivan oikein, VAIN 1 lapsi. Ja jos perheeseen kuuluu 3 lasta, joista vain 1 on paikalla, niin sehän on melkein sama, kuin ei olisi lapsia ensinkään. Eli auto alle ja menoksi. Kurvasimme pienehkön rengasmatkan (about 1000km) reittiä Koti- Orimattila-Porvoo-Ruotsinpyhtää-Kotka-Lappeenranta-Imatra-Savonlinna- Varkaus-Kuopio- Muuruvesi, josta loput lapset mukaan ja kotiin. Kierrettiin varmaan kaikkien kaupunkien kaikki mukulakivikadut, mitä vain löydettiin. Minun reissunihan oli pelastettu jo alkumatkasta, kun addi-addiktioni (mistä lie saanut alkunsa?) koki ainakin osittaisen täyttymyksensä jo Porvoossa. Ihan liikaa lankoja siellä Lankatalossa, menee pikkutyttö ihan pyörälle päästään. Niinpä mukaan tarttui (niiden puikkojen lisäksi siis) vain muutama mohair- ja alpakkakerä, jotka tässä jo innolla kärkkyvät puikolle

Ja tämmöistä oli Kuopiossa: menin paikalliseen lankakauppaan hakemaan bambupuikkoja. Tulin ulos mukani 3 kerää sukkalankaa ja 5 kerää jotain viskoosi-puuvilla- akryylihässäkkää. Ja bambut. Vihreät puuvillat ostin kauppahallista. Ja Anttilasta menin katsomaan valkeaa vyötä. Ei ollut vyötä. Oli ihania vadelmanpunaisia Merinokeriä 1,5 e kappale. Aina nämä yhden vyön voittaa. Mietin vain, että jos minun pitäisi piilotella lankaostoksia, niin mihin olisin nämä 15 kerää survonut, kun mies odotti torikahvilassa...Mekko täynnä lankoja olisin vaappunut paikalle ja kertonut ihan pokalla että kävin matkalla vähän munkilla ja lihapiirakalla...ja silikonit sain tosi halvalla ihan siitä viereisestä kojusta...
Mekkokankaan ostomatkalla poikkeisin "ihan vain vahingossa" Jyväskylän Anttilan lankaosastolle (2krs). Uutuudet jäivät hyllyyn, mutta poistolaarista kaivelin nämä vaaleammat merinokerät.





...ja viimeisenä esiin astuvat vaalea kaunotar, Suomalaisen Lampaan kampavillaa Muuruveden Topilta, sekä siniveriset puuvillat Laukaasta, ne riettaat hyppäsivät mukaan alekorista naurettavaan "euron kerä" hintaan, ollessani ostamassa sinistä vetoketjua. Mikä tää sininen juttu oikein on kun normaalisti ostan kaiken punaisena? Tietysti siniseen mekkoon ehkä käy paremmin sininen kuin punainen vetoketju...

Muuruvedellä kävimme Renki-maaseutunäyttelyssä ihmettelemässä vanhoja ja uusia traktoreita, maistelemassa Italialaista Parmesaania ja Valion Finlandiaa, katsomassa kuinka kehrätään lankaa rukilla, tehdään neulakinnas (täytyy joskus kokeilla) tai kaarnalaiva, ja montaa muuta asiaa. Ja tietysti vierailimme myös anopin ja appi-ukon luona.

Niin se sitten vanha ompelukonekin palasi takaisin. Ei tullut uutta ei. Täytyy muistaa pukkia kirjeellä. Tein samantien ostosmatkan Marimekolle, kun oli tarvetta juuri tämmöiselle leningille. Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen! Pitkästä aikaa oli kiva ommella jotain, valmista tulee paljon nopeammin kuin kilkutellen. Kassiin ostin sinisävyistä Kivet-kangasta, ja vaaleanpunaista Punapippuria...johonkin vielä määrittelemättömään projektiin.




Muutto alkaa lähestyä, eikä uutta nettiliittymää ole vielä tilattukaan. Päivitykset harvenevat entisestään kun pitää pakata...tylsää. Paljon kivempaa olisi neuloa tai virkata tai ommella.

Friday, July 08, 2005

Mai fööst inglish speeking...thing.

Ja vain muutaman kerran tarvitsin sanakirjaa (siis Marjutin erinomaisen neulesanaston lisäksi, jota selasin koko ajan...). Hauskaa tuo lontooksi neulominen, mumisin mielessäni kooyks, jou, äsäskoo, kookolme, kookakstok...En vissiin ääneen kumminkaan. Tai ainakaan kukaan ei maininnut. Huvittununeita katseitahan mä kerään koko ajan muutenkin.

Malli siis Knittyn Shimmer, lankana Novita Tennessee ja kulukki <300g.



Tässä voisi olla seuraava projekti. Aloittamista vain hillitsee luottamuspula siihen "novitalaatuun" kun jo olemassa oleva lanka ei ehkä riitä ja uusi on kumminkin kuin eriväriä. Ehkä otan kuitenkin riskin ja koitan elää tän paineen alla ihan normaalia elämää, vaikka vaikeaa se tulee olemaan.



Ja vielä lopuksi pieni neulekirjakatsaus teemalla "Vanhassa vara parempi"

"Neulominen on jokaiselle naiselle varsin tuttu asia, ja ehkä juuri siksi monelta on jäänyt huomaamatta seikkoja, jotka olennaisesti vaikuttavat työn tulokseen. Neulominen on helppoa, ajattelemme, ja se pitääkin paikkansa, mutta ei vielä merkitse sitä, että todella osaamme neuloa oikein. Tämän kirjan tarkoitus on auttaa neulojia tulevissa neuletöissä niiden puutteellisuuksien korjaamisessa, jotka ehkä ovat päässeet livahtamaan edellisiin neuletöihin." -Sirkka-Liisa Riuska, 1962


Tämä on tosiaan sitä, mitä kansi lupaa, ja sisältää 218 kuvaa ja 143 piirrosta. Hienoja pintoja, pitsejä ja ohjeita kauluksiin, napinläpiin, yhdistelyyn...vaikka omistan muutaman uudemmankin neulekirjan saavat ne olla möllöttää hyllyssä, tämä on ehdoton lemppari!

Toisena kuvaan pääsi 100 kansanomaista kuviokudin mallia. En ole vielä tehnyt tästä mitään, mutta ahkerasti sitä selailen. Siihen aikaan (1947) neulomisen taitoa on pidetty itsestäänselvyytenä; tässäkin kirjassa on vain mallipiirrokset, koska "Lähempiin työselityksiin tässä tuskin on aihetta, sillä periytyyhän tuo taito meille jo satojen vuosien takaa, niin että meillä on kutimentaito jo veressä, ja miltei jokainen nainen kykenee valmistamaan työn mallin nähtyään."

Monday, July 04, 2005

Uusia lehtiä odotellessa

Saatiin kutsu. Hääjuhliin. Kivaa. Mitä päälle? Hyvä syy ostaa jo ne kauan himoitsemani valkoiset pellavahousut. Ja kaikkea muutakin kivaa oheismateriaalia; käsilaukku, hajuvesi...ynnä muuta sekalaista pikkusälää. Kaikki ok, puuttuu vain yläosa. No kaupungille. Mutta mitä himputtia. Ei löydy paitaa ei. Kaikki jokseenkin sopivan oloiset olivat ihan jostain ihme rutkukankaista huonosti ommeltuja. Ja oma kone edeelleen kaupassa. No pakko oli ottaa joku noin niinkuin hätävaraksi, ja ihan vaan muutama kerä vaaleanpunaista Tennesseetä, jos vaikka niistä muotoutuisi jotain. Illalla vuorasin olkkarin lattian lehdillä. Ei mitään kivaa nopeatekoista toppia. Ei yhdessäkään lehdessä, ja niitä sentään jokunen kansiollinen on. Siunattu netti ja siunatut neuleblogit: Kristiina oli surffaillut Pirkan sivuilla, jonne minäkin sitten epätoivoissani klikkasin, ja tadaa, siellähän se odotti. Lankana tosin ohjeessa oli Butterfly, mutta en antanut se häiritä, vaan tein juuri niinkuin Kristel opettaa: ludaan S-määrä silmukoita ja pituus mitataan koosta M (eikös se jotenkin näin mennyt, vai mitä se oli se muu löpinä jostain mallitilkuista. mitä ne on?). Hyvin onnistui, ja valmistui ajoissa, aloitin keskiviikkona ja päättelin perjantaina. Bileet lauantaina. Lankana siis Novitan Tennessee ja menekki vajaa 300g. Ja Hyvä Hääpari, jos satutte lukemaan tätä, niin Iso Kiitos kivasta risteilystä! Kyllä Kallavesj ossoo olla kaanis aarinkoisena kesäpäevänä.


Taidekuvausoppitunti. On muuten tosi hankala kuvata itseään jotenkin järkevästi. Siis tooosiii hankalaa. Tässä kumminkin jo kolmas Fifi, lankana tällä kertaa Novitan Tahiti, joka ikävästi venyy neulotuissa puseroissa, ainakin minulla. Mutta tässä huivissa toimi ihan kivasti, niin kivasti että anoppi nappas tämän itselleen heti kun näki ;). Saa nähdä, jaksanko tehdä itselleni uuden vai yrittäiskö jo vieroittua noista Fifityksistä. Mutta kun se on niin kivaa... tuo aivoton neulonta siis. Kasin puikoilla väkersin, tarkoitus oli vain aloittaa suorilla kun pyöröjä ei tuota kokoa ollut, mutta kun se oli niin kivaa tehdä, niin hinkkasin sitten loppuun niillä suorilla. Jänniä lihaksia tuossa kämmenselässä, empä ole ennen moisia huomannutkaan. Olivat nimittäin aika kipeinä pari päivää,ei meinannu sormet taipua tai ainakaan oieta jos koukkuun pisti...


Sama lanka, sama väri, ja eri erä...ja taattua Novita laatua prkl. Ei tähän mitään tietokonetta tarvita määrittelemään sävyeroja, kun jopa mies huomasi eron paljaalla silmällä. Ja sehän EI ole maailman tarkin varsinkaan tällaisissa jutuissa. Tietyssä valossa tuo vasemmanpuoleinen näyttää ihan vaaleanlilalle, mutta tuo toinen pysyy edelleen tuollaisena...epämääräisen likaisen harmaana. Ja näitähän riittää kun halvalla sai, ja jostain syystä kyllä tykkäänkin tuosta (noista) väreistä.

Tekis taas mieli aloittaa jotakin, mutta kun ensiviikolle on luvassa uusia lehtiä, niin jospa malttaisi odottaa, ei ainakaan mitään kovin isoa ehkä kai kenties viitsi aloittaa, tämän kyllä juuri tulostin, että taidanpa tästä lähteä tavaamaan lontoota ja kilkuttamaan puikkoja...

Sunday, June 26, 2005

Juhannuksen jälkeistä elämää


Kuinka huonoksi voi kotiäidin muistin tilan päästää ennenkuin asiaan on puututtava? Minä autuaasti unohdin meidän kihlajaispäivän, muistutukseksi sain kimpun tällaisia ruususia...mutta sitten asiaan. Juhannus näkyy olevan otollista aikaa viimeistellä roikkuneet työt pitokuntoon:


Shaalikauluspusero Moda 3/05. Lanka Novita Wool (merinoisena), menekki tasan 400g.

Onneksi Juhannuspäivä oli sopivan viileä tämän villaneuleen viimeistelyyn. Ihan liian pitkään se sai odottaa kaapissa kaulustaan. Paidasta tuli oikein hyvä, päällä sopivan napakka, jotta mahtuu sen mokkatakin alle joka ei mene kiinni...kyllä, ostin takin, joka ei mene kiinni, mutta jota ei asiantuntijalausuntojen mukaan ole tarkoituskaan pitää kiinni. Uskoo ken tahtoo.



Kiitos Villapallo kesäpipon ohjeesta! Kehittelin vielä sinne päälle sellaiset lehdet, jotta vallan näyttäsi kissankellolle, jos siis vain olisi sininen. Mutta kun sulismaila on pinkki niin tokihan pipan täytyy olla sävysävyyn. Tätä pipoa varten metsästin ympäri lähikaupunkia 40cm 2½ pyöröpuikkoja, jotka sitten, yllätys yllätys, löytyivätkin kirkonkylän lankoja myyvästä halpakaupasta...



Vihdoin viimein valmiit Fifit. Puikkokoolla on väliä: tummansininen on 3½ puikoilla ja vaalea 5 puikoilla. Novitan Butterfly -lankaa meni 200g/huivi.

Kesken on nyt vain (saa hurrata) verhon virkkaus. Se onkin kesken varmaan seuraavat vuodet, joten ei siitä sen enempää. Kuvia sitten, kun se on ikkunassa. Seuraavaksi sukellan lankalaatikkoon Samosten, merino-Woolien (juu, kävin Euromarketin lanka-alessa. Mutta vain 2 kertaa) ja muiden sekalaisten villalankojen sekaan ja arvon seuraavan uhrin puikoteltavaksi.











Monday, June 20, 2005

Kesäkäsityön malliesimerkki


Kotiliesi viime kesältä, lanka Novita Samos

Sainpas jotain valmiiksikin; tämä pikkuinen kesäkassi on sille isommalle neidille joka oli vähän kade pikkusiskon kesäkassista. Mikäs tässä on virkkaillessa, kun kotona on näin noheva pikku apulainen:Posted by Hello

Virkkaile sä äiti vaan...


...niin tämä tyttö kyllä hoitaa kodin pikku remontit... Posted by Hello

...ja jos hiukoo niin mähän voisin lämmmitellä meille hiukan lihapullia... Posted by Hello

...ja jälkkäriks voin paistaa oikein pitsireunaisia muurinpohjalettuja... Posted by Hello

...ja sitten mä vielä nopsaan siivoan tän keittiön!

...kyllä mun kelpaa... Posted by Hello

Sunday, June 12, 2005

Asuntokauppoja, nikkarointia ja blogieläin...

Uuh, hieman on kiirettä ollut, neulomaan ei nyt ole kyllä ehtinyt, sentään oivallinen lankahamstrausmatka Euromarketille on heitetty, kiitos neulontalistan vinkin. Olen puunannut tätä meidän asuntoa esittelykuntoon, syy selviää alempaa. Sentään sahan käyttöä on tullut treenattua, että jotain uutta minunkin elämässäni. Virkkuukoukku joutuu nyt varmaan tositoimiin, Se Uusi Talo kun vaatimalla vaatii oviinsa ja ikkunoihinsa virkatut pitsiverhot. Toivottavasti seuraavassa postauksessa on jotain aiheeseen liittyvää esiteltävää, eikä vain näitä joutavanpäiväisiä jorinoita.

Paitsi että olenhan mä neulonut, Fifi on valmis, mutta siitä tuli ehkä hieman hassun kokoinen. Täytyy nyt miettiä, pistänkö sen postiin, vai teenkö uuden...todennäköisesti teen kyllä Roosan uudesta Ullasta. Vaihtelua, tahtoo katsokaas joskus minuakin tympiä tehdä kaksi samanlaista sukkaa tai lapasta. Onneksi en ole (tämänkään...) ongelmani kanssa yksin, vaan olen löytänyt jo monta sielunsiskoa näistä neulontablogeista. Helpottavaa.

No eihän tässä huonommaksi voi jäädä, äkkiä eläimellistä menoa tähänkin blogiin!!!
Blogipolle Turtle, kävi tossa naapurissa yökylässä Ravikuningas Vieskerin luona ;)
Posted by Hello

Minä rakastan tätä rivitaloa, ja onnekseni asun siinä. Olen joskus yön pimein tunteina miettinyt, että kuinka meidän sitten käy, kun kasvamme ulos. Mistä löydämme yhtä ihanan kodin? Ja kun muutenkin, siis ympäristönä, tämä paikka hipoo täydellisyyttä. Nyt kuitenkin Se Uusi Koti tulee meidän elämäämme. Ihan muutaman talon päässä etsi paritalon puolikas asukkeja, ja me taidamme muuttaa sinne. Neliöitä ja huoneita tulee vähän lisää, piha on omempi, ja mikä parasta, se on samantyylinen, vuonna 1925 rakennettu hirsitalo, kuten tämä entinenkin. Nyt vain pitäisi saada tämä myytyä jollekin, joka pitäisi tästä hyvää huolta. Posted by Hello

Tämä penkki oli jo saanut kaatopaikkatuomion. onneksi osuin paikalle ennen tuomion täytäntöönpanoa, ja pelastin sen. Pari vuotta se on majaillut meidän kellarissa, ja nyt poistin siitä entisen, lohkeilleen maalin. Vaatii vielä vähän hiomista, liimausta ja uutta maalia pintaan...mutta sitten, kun se on valmis, minä voin kauniina kesäaamuna istua kuistilla ja juoda kahvia kuunnellen linnunlaulua, ja olla tyytyväinen elämääni juuri sillä hetkellä. Posted by Hello

ÖÖÖ...pieni ikuisuusprojektikin sai vauhtia, nyt tähän oli pakko keksiä jotain. Kun vaihdettiin liesituuletin, ei entinen maustehylly mahtunutkaan enää paikoilleen. Eli siis retkelle kellariin tutkailemaan, josko sieltä löytyisi jotain käyttökelpoista... Posted by Hello

No niin, johan näyttää paremmalle. Vähän sahausta, vähän maalausta, vähän liisteriä ja tapettia ja vähän naulausta. Posted by Hello