Thursday, February 15, 2007

Huiveja ja hävyttömyyksiä

Näköjään paras aika kirjoitella tänne on aina silloin, kun mies on työmatkalla -tällä kertaa niinkin eksoottisessa paikassa kuin Tampere...no, poissa mikä poissa, sama se Kiinassa vaiko jossain lähempänä, silti on minun vastuulla että talo pysyy lämpimänä ja lapset ojennuksessa. Ja pysyyhän ne.

Tässä kuva vielä siitä kolmannesta kelsitakista:

Sen lisäksi isompi tyttö halusi itselleen kaulaliinan. Hyvä maku, malliksi valitsi InterveaweKnitsin Holiday-numerostakin löytyvän LacyKerchiefin...ihan sitä ei tosin saanut, jaksoin lukea ohjetta ensimmäisiin lisäyksiin asti, sen jälkeen neuloin ihan oman mielen mukaan ja ohjeesen palasin siinä vaiheessa, kun loppupää häämötti. En tykkää niistä rei'istä huivissa, joten lisäilin välilangasta ja kaventelin ihan kaksiyhteen-systeemillä.

Lankana sama merino kun pienemmän tyttären baskerissa alemmassa postauksessa.

Huivi oli oikein sopivaa tv-neulontaa ja niinpä tein itselleni samanlaisen Vuorelman Ryijy-langasta (100% villaa). Huivista tuli aika pitkä, saa kieputella kunnolla kaulan ympärille. Lanka on aika karkeata, auttaisikohan huuhteluainekylpy?

Lankaa jäi huivista reilusti, joten tein seuraksi pannan, reunoissa LKS:n mallineuletta ja keskellä ainaoikeata.
Kiinnityksenä hävytön nappi, ostettu joskus nappikaupan lopettajaisista. Itse en ostaessani edes tajunnut moista, mutta pikkuveljen ensimmäinen kommentti noista napeista oli "kirkkovene"...sen jälkeen en ole vielä keksinyt, mihin nuo napit voisi laittaa. Pannassa se on sopivasti piilossa, ainakin omilta silmiltä ;)

Klikkaa kuva isommaksi, niin näet napin paremmin...

Ja lankaa on vieläkin. Lapaset kai sitten seuraavaksi...

No comments: