Niin. Semmostahan se on. Päivä kerrallaan. Jatkuvaa ylä- ja alamäkeä. Aamulla ei tiedä, missä jamassa illalla ollaan.
Silloin, kun ollaan huipulla, pystyn pitämään päätökseni:
-neulon vain yhtä työtä kerrallaan
-siivoan ylimääräiset langat (ai mulla YLIMÄÄRÄISIÄ lankoja. Ei toki, en tunnusta) varastoon
-neulon vain silloin, kun ei ole muutakaan tekemistä. Lue: ruoanlaittoa, siivoamista, tai pyykkirumbaa. Ketähän tälläkin huijaan. Onko kolmelapsisessa perheessä joskus sellaisia hetkiä?
-kaupassa voin tyynen rauhallisesti ohittaa lankahyllyn ajatellen: ei, minä en tarvitse lankaa.
Mutta kun lähdetään alamäkeen, niin sitten mennään lujaa:
-lankakerät vyöryvät koloistaan sohvalle
-lehdet levittävät itsensä olohuoneen lattialle
-kesken on AINAKIN 2 työtä
-ruokana on ranskalaisia
-joskus aloitan aamuni neulomalla "ihan vähän vaan"
-lankavarasto räjähtää
Mutta millaista mahtaakaan olla knit-a-holicin lapsi?
Tällaisia vuoropuheluita meillä käydään:
Lapsi: ÄITII, tuu pyyhkimään/antamaan juomista/solmimaan kengännauhat/antamaan kypärä!
Minä: Joo ihan kohta, neulon vain tämän puikon/kuvion/kohdan valmiiksi...
Lapsi: Mitäs lankaa tämän on?
Minä: ÄLÄ sotke sitä vyyhtiä!
Lapsi: Hyvä miekka!
Minä: TÄNNE se puikko!
Lapsi: Kelle se on?
Minä: En kerro.
Lapsi: Siis minulle.
Minä: Ei.
Ja sitten kun se onkin kysyjälle...Äiti sä valehtelit! Ei saa valehdella!
Kasvatuspisteet 0.
Tai mies?
Koska vain, kesken työpäivän, voi tulla puhelu, joka alkaa sanoilla:
-Hei kuule kun cmssä on se 7veljestä tarjouksessa, niin käytkö hakemassa vaikka 8 kerää. Tai jos sitä on niissä pusseissa niin ota koko säkki...Sen värin numero on...
-Hei kun käyt kaupassa niin tuotko mulle vielä yhden kerän (mitänytmilloinkin)lankaa, kun loppu kesken. Värinumero on ...
-Hei tiedätsä sen lankakaupan keskustassa sitä puistoo vastapäätä? No hyvä. Voitko tuoda mulle sieltä...
Tai jos se menee työmatkalle Japaniin, niin mitä knit-a-holic tilaa tuliaisiksi. No tietysti Noroa, antaa mukaan logot ja värikartat...ja mies tekee parhaansa. Mutta voi. Tokion kokoisesta pikkucitystä ei niin vain lankakauppaa löydykään. Voitteko kuvitella moista?
...varmaan tosi ihanaa....Silloin, kun ollaan huipulla, pystyn pitämään päätökseni:
-neulon vain yhtä työtä kerrallaan
-siivoan ylimääräiset langat (ai mulla YLIMÄÄRÄISIÄ lankoja. Ei toki, en tunnusta) varastoon
-neulon vain silloin, kun ei ole muutakaan tekemistä. Lue: ruoanlaittoa, siivoamista, tai pyykkirumbaa. Ketähän tälläkin huijaan. Onko kolmelapsisessa perheessä joskus sellaisia hetkiä?
-kaupassa voin tyynen rauhallisesti ohittaa lankahyllyn ajatellen: ei, minä en tarvitse lankaa.
Mutta kun lähdetään alamäkeen, niin sitten mennään lujaa:
-lankakerät vyöryvät koloistaan sohvalle
-lehdet levittävät itsensä olohuoneen lattialle
-kesken on AINAKIN 2 työtä
-ruokana on ranskalaisia
-joskus aloitan aamuni neulomalla "ihan vähän vaan"
-lankavarasto räjähtää
Mutta millaista mahtaakaan olla knit-a-holicin lapsi?
Tällaisia vuoropuheluita meillä käydään:
Lapsi: ÄITII, tuu pyyhkimään/antamaan juomista/solmimaan kengännauhat/antamaan kypärä!
Minä: Joo ihan kohta, neulon vain tämän puikon/kuvion/kohdan valmiiksi...
Lapsi: Mitäs lankaa tämän on?
Minä: ÄLÄ sotke sitä vyyhtiä!
Lapsi: Hyvä miekka!
Minä: TÄNNE se puikko!
Lapsi: Kelle se on?
Minä: En kerro.
Lapsi: Siis minulle.
Minä: Ei.
Ja sitten kun se onkin kysyjälle...Äiti sä valehtelit! Ei saa valehdella!
Kasvatuspisteet 0.
Tai mies?
Koska vain, kesken työpäivän, voi tulla puhelu, joka alkaa sanoilla:
-Hei kuule kun cmssä on se 7veljestä tarjouksessa, niin käytkö hakemassa vaikka 8 kerää. Tai jos sitä on niissä pusseissa niin ota koko säkki...Sen värin numero on...
-Hei kun käyt kaupassa niin tuotko mulle vielä yhden kerän (mitänytmilloinkin)lankaa, kun loppu kesken. Värinumero on ...
-Hei tiedätsä sen lankakaupan keskustassa sitä puistoo vastapäätä? No hyvä. Voitko tuoda mulle sieltä...
Tai jos se menee työmatkalle Japaniin, niin mitä knit-a-holic tilaa tuliaisiksi. No tietysti Noroa, antaa mukaan logot ja värikartat...ja mies tekee parhaansa. Mutta voi. Tokion kokoisesta pikkucitystä ei niin vain lankakauppaa löydykään. Voitteko kuvitella moista?
4 comments:
niin tuttua! hyvin kirjoitettu.=)
tervetuloa neulebloggaajien monenkirjavaan sakkiin!
Tämä blogimaailma tuntuu vain pahentavan riippuvuutta, kun vihdoinkin pääsee kaltaistensa joukkoon... Eli tervetuloa mukaan!
Heh heh! Meilläkin varmasti allekirjoitetaan suurin osa noista kohdista! :) Kohta tyttöni alkaa varmaan inhoamaan syvästi kaikkea käsityöhön liittyvää kun on havaittavissa lievää mustasukkaisuutta äidin käsitöitä kohtaan :)
HIH! Kuulostaa niin tutulta, niin tutulta..Onkohan meille jo olemassa jokin anonyymien kilkuttajien kerho, jossa voisi taipumuksensa tunnustaa?
Post a Comment