Tuesday, May 29, 2007

Arvontalaulu raikaa...

...on arvonnan aa-ii-ka!

2 vuotta sitten tapahtuneen ensimmäisen blogimerkinnän ja eilen allekirjoitetun työsopimuksen kunniaksi järjestämmä arpajaiset.

Säännöt ovat yksinkertaiset, postauksen alareunasta löytyypi kommentointimahdollisuus, jota oikein käyttämällä lunastat oman lipukkeesi näihin kinkereihin. Palkinnon saa se, jolla on paras arpaonni ja sisältö on salaisuus (myös arpojalle vielä).

***

Tosiaan, eilen tein sopimuksen, joka vei sitten varmasti kaiken liikenevän vapaa-ajan seuraavaksi kolmevuotiskaudeksi -lupasin tehdä töitä 8 tuntia päivässä, 5 päivänä viikossa ja siinä samalla sitten ahkeroida itselleni merkonomin tutkinnon.

Tuo tutkintokin varmasti vielä menisi suht kivuttomasti töiden ohella, mutta kun tuo alakin on vielä ihan uusi ja ihmeellinen minulle, niin voi olla, ettei tämän blogin päivitystahti neulomisasioissa ole tästä ainakaan kiihtymään päin, ehkä nimenmuutos olisi paikallaan...

Muuttahan tuo minun kodin ulkopuolelle töihin menoni myös muiden samalla jääkaapilla käyvien elämän -tähän astihan "työt" on tuotu aina aamuisin tuohon kotiovelle ja itse on saanut olla vastanottamassa koululaista ja eskarilaista. Nyt saa esikoinen opetella olemaan koulun jälkeen yksikseen, ekaluokkalainen suunnistaa jälkkäriin ja pienimmäinen totutella päiväkotielämään. Huh, vähän hirvittää jo etukäteen tuleva syksy.

Mutta onneksi kohta on kesä (kesä alkaa kun koulut loppuu) ja pitkät valoisat illat edessä!



44 comments:

Anonymous said...

Mukana arvonassa.Onnea 2-vuotialle blogille:)

Villasatu said...

Onnea kaksivuotiaalle blogille ja tosi paljon onnea uudelle työpaikalle ja opiskelupaikalle!

neulominen sujuu lukiessa hienosti kun kirjan tukee pystyasentoon, tosin neulomisen pitää olla aika aivotonta... mutta ei sitä tarvitse kokonaan jättää!

Anonymous said...

Onnea vielä kerran! Kaikenlaiset projektit menevät, kun tietää, että ne loppuvat joskus.

hanna_h said...

Onnittelut kaikkien hienojen saavutusten johdosta, niin blogille kuin blogaajallekin :)

Anonymous said...

Onnea työpaikasta ja 2-vuotiaalle blogille!

Anonymous said...

Onnittelut taaperoikäiselle blogille! Perässä tullaan.. Onnea myäs opiskeluille :)

Anonymous said...

Onnea 2-vuotiaalle blogille ja onnea opiskeluihin! Mukana arvonnassa.

Inkeri

Anonymous said...

Vau, onneksi olkoon sekä työpaikasta että kunnialliseen ikään päässeestä blogista! Hienoja uutisia!

Tuazophia said...

Onnea blogille sekä bloggaajalle ja opiskelijalle!

Anonymous said...

Onnittelut! Joo kesä todella alkaa lauantaina kun koulut loppuu. Tosin tämänhetkinen lämpötilakin tuntuu jo kesältä (+29!!!.

Anonymous said...

Onnea blogillesi ja uudelle työpaikalle!
Aivan ihania töitä olet tehnyt. Näin aloittelevana neulojana ihailen muiden töitä. Ehkäpä minäkin sitten joskus onnistun...

Anonymous said...

Onnea uudesta työpaikasta!!
Ja blogimerkkipäivän johdosta myös!

Anonymous said...

mahtavaa! onnea!

Anonymous said...

Hei ja onnea 2-veelle ja onnea työpaikasta!!!

t. http://teisa.vuodatus.net

Roora said...

Onnea molempien johdosta. :)

Lape said...

Onnea kaksivuotiaalle ja työpaikan johdosta... :)

Kaisa said...

Onnea onnea! Upeaa, että tekemistä riittää... :)

Anonymous said...

Onnittelut 2-vuotiaalle blogille ja onnea myös työpaikasta! Ihanaa alkavaa kesää toivottelen myöskin. :)

Anonymous said...

Onnittelut työ- ja opiskelupaikasta sekä tietysti blogisynttäreiden johdosta!

Pikku pikku said...

Paljon onnea, sekä jaksamista ja intoa tulevaan!

Toivottelee työssäkäyvä opiskelija =)

Ixu said...

Komppaan muita, eli ONNITTELUT 2-VUOTIAALLE!

Anonymous said...

Onnea sekä blogille, että blogin pitäjälle.
Haastetta sinulla tulee olemaan.

Anonymous said...

Onnea kaksivuotiaalle ja onnea tulevaisuuteen!

Anonymous said...

Onnea 2-vuotiaalle!
Ihanaa ja aurinkoista kesää sekä tsemppiä syksyyn!

Tuulia said...

Onnea kaksivuotiaalle :)

Anonymous said...

Onnea molempien mukavien asioiden johdosta. Ja ainahan arvontoihin täytyy mukaan ängetä.

Totoro said...

Tsemppiä töihin ja opiskeluun

AnneM said...

Onnea blogille, sekä työ/tutkintojuttujen johdosta!

Pami said...

Onnea 2-vuotiaalle blogille! Hyvää kesän alkua!

Anonymous said...

Paljon onnea työpaikan sekä
mainion blogin 2-vuotissynttärien johdosta!

Pia Nore said...

Tahtoo mukaan arvontaan:-)

Ja onnea uudesta työ/opiskelupaikasta:-)

valipala said...

Onnea blogille, töihin ja opintoihin! Niitä ennen kuitenkin ihanaa kesää!

Anonymous said...

Mukana arvonnassa ja onnea blogille ja työlle!

Anonymous said...

Paljon onnea! Arvonnassa mukana.

Anonymous said...

Onnea blogille!

t. Menee myös töihin syksyllä...

piua said...

Onnea blogille ja vielä enemmän iloa ja onnitteluaja uudesta työstä!

Toivottavasti edes toisinaan jaksat kutoa, sillä kunpusukala
aina niin terapeuttinen vaikutus kiireenkin keskellä...

Ria said...

Onnea kaksivuotiaalle blogille ja uudelle työlle!

Anonymous said...

Heippa! Olipas hyvä tuuri, pääsin tänään kipakat-listalle ja löysin sieltä blogiisi ja heh, pääsin arpajaisiinkin vielä. Mikäs sen mukavampaa, on tässä nyt sitten päivä täynnä iloisia ylläreitä!

Anonymous said...

Onnea kaksivuotisesta bloggauksesta ja uudesta työstä!

Anonymous said...

Onnea työn ja opsikelin johdosta.
Onnea myös 2v blogillesi.
Lapset onneksi on sellasia, ettö tottuvat kaikenlaiseen nopeasti.

Meeri said...

Isot onnittelut ja kovasti voimaa ja jaksuja sinnepäin!

Anonymous said...

Onnea taaperolle ja onnea työpaikasta!

Anonymous said...

Isot onnittelut kaksivuotiaalle ja paljon onnea myös työpaikasta :)

Anonymous said...

Onnitteluja täältäkin!