Wednesday, October 19, 2005

Hei, se neuloi oikean vaatteen!

Tämmöinen valmistui, ja katkaisi jo sen loppumattomalta näyttäneen pikkusäläputken. Katko jatkuu, koska tasapuolisuuden nimissä Arttukin haluaa uuden villapaidan...onneksi tuo pienin ei vielä osaa tehdä pitkän tähtäimen vaatimuksia, vaan hänen toiveensa ovat lähinnä asteella "vettä", "ruokaa", "karkkia".

Ohje oli siis uudessa ristiriitaisia tunteita herättäneessä Novitassa (48), lankana minulla Schachenmayr Merino, jota meni 250g. Sen verran piti päästä säätämään, että tätä "takkia" ei saa auki, jätin napinlävet pois ja ompelin napit ala- ja päällikappaleen läpi. Samoin ompelin sen toisen liehukereunan resorin matkalta kiinni päällikappaleen resoriin. Ja hihan pyöriöstä tuli ohjeen mukaan aivan liian matala, siinä oli kavennukset joka 2 krs, minä tein joka 4 krs, ja tuli ihan passeli. Kukkien määrästä ei vielä olla päästy yksimielisyyteen, ohjeessa niitä on minun mielestä liian runsaasti, mutta katsotaan nyt, mihin päädytään.

Susannan lapset olivat yrittäneet muuntautua smurffeiksi. Jos se nauratti, naurattaa ehkä tämäkin:

Meillä oli naapurin Rouva 2-vuotiaan poikansa kanssa käymässä. No me tietysti tyytyväisinä juotiin kahvia ja neulottiin sukkia (olen saanut neulomisinnostuksen tarttumaan!!!) alakerrassa, kun nuoripari, eli tämä poika ja 1v 10kk tyttäreni, kerrankin tuntuivat leikkivän sopuisasti yläkerrassa. No vieraat lähtivät, ja minä menin koneelle yläkertaan. Jees, ei paljon kirjoiteltu, kun läppäristä oli KAIKKI näppikset nyplätty irti. Tiesittekö muuten että yksi näppäin koostuu kolmesta osasta? Otin sitten puhelun pikkuveljelle ja aloitin sen sanoilla : nyt voit sitten pitää kaikki mieleen tulevat nokkeluudet ihan omana tietonas, mutta mikä merkki mahtaa olla näppäimistön vasemmassa yläkulmassa...Oli ihan olo kuin Soneran mainoksessa ;) Ihme kyllä sain kaikki napit paikoilleen, vain toisen controlin alaosat oli niin rikki, ettei sitä saanut paikoilleen. Seuraavana päivänä oli muuten tää poju tehnyt saman homman kotonaan isänsä kannettavalle...

Friday, October 14, 2005

Tuliaisia ja neulomuksia

Mies käväisi siis työmatkalla Japanissa. Saa mennä toistekin, sen verran hyvät tuliaiset löytyivät matkalaukusta tällä(kin) kertaa:

Japanilaisia Neulekirjoja; ohjeita neuloen ja virkaten, ihanan rauhalliset kuvat uuden Novitan jälkeen. Muutama kiva malli, jotka varmasti tulee tehtyä, eri asia sitten että milloinka...

Ja lankaa. Ihanaa lankaa. Vasemmanpuoleiset ovat Puppyn Alpaca Rimistoa, 80% alpakkaa ja 20% villaa. Oikealla olevat sini- ja punasävyiset kerät ovat Puppyn Multico-lankaa, 75%villaa ja 25% mohairia. Molemmat ovat aivan ihanan ylellisen pehmoisia, ja nuo värit...Mutta kuinka näistä raskii tehdä yhtään mitään? No sitähän voi miettiä kun mutustaa japanilaisia karuskeja, nää on kyllä aina suuria arvoituksia, mitä pussista paljastuu...Kerran jäi kiinalainen suklaa syömättä, jopa minulta, kun oli niin pahaa, vaikka yleensä kyllä aika tehokkaasti saan kaiken makean katoamaan tästä huushollista.


Neulomisrintamalla pikkutyöputki vain jatkuu ja jatkuu. Johtunee syksystä, ilmenee erilaisia tarpeita uusille hatuille, huiveille ja lapasille, ja kun käyttäjiä on 5 erikokoista, niin...no joo. Tässä kumminkin uusimmat valmistuneet neulomukset :

Innokkaan poseeraajan päässä Miehen pipo, malli SuuriKäsityö 8/05, lankana Drops Alpaca, pikkuisen vajaa kerä meni. Käsissä lapaset ihan itselleni, pesukonehuovutuksen jälkeen jättilapasista (mallin kainaloon asti), tuli täydellisen sopivat, pehmeät ja varmasti lämpimät. Lanka Tove, n. 70g meni näihin. Eilen kävin hankkimassa lisää tätä lankaa, nämä kaipaavat jotain koristelua, ja lapset ihan selvästi kaipaavat samanlaisia lapasia talven lumipallotalkoisiin. Ja kenties Joulupukkikin kaipaa pientä apua...

Sunday, October 09, 2005

Hyvää yötä ja huomentaaa-aa-a-a-aa...


...tai sitten vaihtoehtoisesti "Voiko ihanammin päivän enää alkaa...". Jees, eli tänään (sunnuntaina) aamulla soi puhelin, ja siellä mieheni kuiskasi minulle ne kolme sanaa, joita olen jo pitkään odottanut: Minä olen lankakaupassa. Aaaaahhhhh. Niin, no, onhan se ennenkin minun asioillani juossut, mutta spesiaalia tästä tekee se, että lankakauppa sijaitsi tällä kertaa Tokiossa. Norot olisivat kuulemma olleet vielä 40 km:n päässä, mutta Puppya löytyi tästä puodista. JännittääJännittää, mitähän sieltä tulee, voi kun torstai ja mies ja langat tulisivat pian. Tilasin myös muutaman kirjan, kun Pieni neuleblogi antoi hyviä linkkivinkkejä japanilaisille käsityösivustoille. Kiitos! Tarina ei tosin vielä kerro, kuinka kirjasaalistuksen kävi. Mukana on loistavasti tehty muistilappu sisältäen kirjojen kansikuvat ja ISBN-numerot.

Tässä odotuksen piinaavissa kiekuroissa kärvistellessäni neuloin tyttärelleni BiBon Lauran ohjetta hyödyntäen. Kiitokset sinne
kin päin!


Lankana Novitan pinkkivalkeakirjava Samos, menekki 70g ja puikot 3½.

Samainen, jo tuossa edelläkin mainittu Pieni neuleblogi esitteli taannoin todella kauniin ja kauniisti kuvatun Clapotiksen. Siitäpä sitten intoutuneena astelin lankakauppaan, mutta kun siellä ei mikään sykähdyttänyt, niin halpiskaupan kautta kotiin, pussissa pari kerää punakirjavaa Nallea. Huhhei, tässäpä sitten hän:


Ihanan monikäyttöinen huivinpötkylä, ja käy täydellisesti mun viinipunaiseen nahkatakkiini!

No enhän minä toki aivan tyhjin käsin sieltä lankakaupasta poistunut, jos niin erehdyitte jo luulemaan, sieltä saadussa sinisessä pussissa kannoin kotiin 4 vihreää KittenMohairia, 2 vihreää Tove-kerää ja yhden sinisen Fritids-vyyhdin. Lisäsi jätin vielä tilauksen parista vaaleanpunaisesta Tovesta...

Tuesday, September 27, 2005

Voi sitä harmituksen määrää, kun Blogger ei eilen ollut yhteistyökykyinen, enkä saanut todisteita siitä, että pitsihuivihankkeeni edistyy näkyviin, mutta onneksi tänään sillä on parempi päivä.


Tämmöinen myttyrä valmistui siis lauantai-iltana, selittänee kuvankin tummuuden (ja kuvaajan laiskuushan ei ole syynä surkeaan kuvaan...) Kun sitä sitten sunnuntaiaamuna aikana venyttelin ja ihan jopa pingotinkin, muotoutui myttyrästä tällainen:

Että edistystä on tapahtunut pitsineuleiden saralla: BO:n mitat olivat 15x150 cm ja tämä on jo sentään 36X150cm. Kuvion nappasin IK:n sivuilta, sieltä ponchomalleista. Millähän seuraavaksi harjoittelisi? Pienessä neuleblogissa tosin esiteltiin niin ihanan näköinen Clapotis, jotta enpä ole toista niin kaunista versiota tuosta huivista nähnyt. Ja kun tuntuu olevan noin monikäyttöinenkin, että josko sitten siitä. Edellyttää lankakauppa reissua, valitettavasti...

Tässä välillä valmistui BoogaBag, joka riensi naapurin Rouvan olkapäälle keikkumaan niin nopsaan, ettei kameran eteen ehtinyt, täytyynee joskus salaa kuvata.

Puikoille pääsivät eilen illalla myös (vihdoin ja viimein) sukkavaihtosukat, niitä onkin hyvä tehdä miettiessä mitäs kaikkea sieltä lankakaupasta pitikään ostaa...

Huh huh, tulipas linkkejä ;)

Wednesday, September 21, 2005



Testi: Millainen neuloja olet?

Vastaus: Ilmiselvä masokisti.
Kukapa muukaan onnistuisi polttamaan etusormeensa ja peukaloonsa mojovat rakot?...amatööriuuninlämmittäjä...jos ihan nopeesti heittää vielä pari roskaa niin ei kai siihen luukun aukaisemiseen mitään välinettä tarvii...

Ei kun vaan reilu kerros laastaria ja neulomaan, tuloksena pikkuveljelle (se sama mustiinpukeutunut kaljupää joka ärrällä haahuili VogueKnittingiä metsästämässä, tuloksetta) mustat kämmekkäät Woolista. Kuvaa ei ole eikä tule, sen verran Basic-mallistoa, että ketäpä kiinnostaa. Nyt pitäis jo päästä näistä pikkuhommista eroon, ja saada jotain kunnollista puikoille, mutta kun ei osaa päättää.

Monday, September 12, 2005

No niin, nyt se on täälläkin...

Nimittäin Sophie. Aivan liian ihana ja aivan liian nopea neulottava. Hihnasta tein pidemmän kuin ohjeessa, saa nähdä venähtääkö liiankin pitkäksi käytössä, sillä käyttöön tämä laukku tulee aivan varmasti! Langan ostin viime viikonloppuna WeenMaanViljaa-tapahtumasta Jyväskylän satamasta. Kiva häppeninki, paitsi jos mukana on ratas/vaunuikäisiä, oli nimittäin porukkaa aivan hirveästi! Koko viikonlopun aikana yli 40 000 kävijää, pienellä rantaraitin pätkällä. Jollain mummolla jo hitsasi kiinni ihan totaalisesti ja huusi siellä naama punaisena että "elä sinä aikuinen nyt tunge siinä!!!". Joo joo leppoisa mieli ja niin edelleen...Mutta pääasia että lankaa löytyi: Määkylän puoti möi mm. Pirtin Kehräämön lankoja ja niinpä lankesin hahtuvalankaan...lisäksi ostin keltaoranssia meleerattua villalankaa.

Hahtuva (tai siis puolet siitä) päätyi Sophieksi, kas näin:

Koristeeksi huovutin samassa kyydissä kukkasen, johan vielä neulalla viimeistelin violetin keskustan. Vuoritin laukun violetilla pellavalla, kun tuntui että se kaipaa jotain sisällensäkin...

Ja ne sukat...voi kiesus, nyt mulla on täällä 3 kerää samanväristä erisävyistä sinistä Raita-lankaa. Vähemmän Upeeta. Mutta tiesittekö, että jalkapuolisukkakin on lisääntymiskykyinen, tässä todistusaineistoa:

Mitä tästä opimme: jos jättää kokoa 38 olevat punaiset sukat ja yhden 43 sinisen sukan samaan huoneeseen voi aamulla löytyä kokoa 25 olevat sukkakaksoset.

Ps. lankaa edelleen myytävänä, jos tuntuu että olen hinnoitellut tunnearvon mukaan, tarjoa oman näkemyksesi mukainen summa, niin katsotaan...

Wednesday, September 07, 2005

Myydään lisää!

Floricat ja Cottonellat ovat jo muuttamassa uusiin koteihin, ja muiden lankojen kuultua tästä, ilmaisi jokunen kerä halustaan vaihtaa maisemaa. Tässäpä tarjokkaita:


Pirta Sinisilmä, 100% merseroitu pvl, 50g = 210m, puikot 2-2½. n. 400g, hinta 13 e.

Novita Brilla, 58% viskoosi, 42% pvl, 50g = 100m, puikot 3½. Lilaa n. 100g, valkeaa n.40g, hinta 2e.

Sekalainen kokoelma Viola-lankaa. 100% pvl, 50g = 170m, puikot 3-3½. Yhteensä n.780g, hinta 15e.

Suuri Käsityölehden 20v-juhlalanka.55%polyakryyli, 38% pvl, 7%polyesteri. 50g = 92m, puikot 3½-4. Yhteensä 500g, hinta 10e. Tämän väri on kyllä kanssa oikeasti keltaisemman sävyinen...

Lisäksi lähtöhalukkuutensa ilmaisivat:
yksinäinen valkea Palma-kerä, 1e
n. 200g Minilankaa, sisältäen vähän vaaleanvihreää ja oranssia, vähän enemmän keltaista ja valkeaa ja eniten sinistä ja punaista, 3e
Tennessee, oranssia n 120g ja keltaista n.20g, 2e
Pirta Kolumbus, punaista 150 g, 2e

Lankojen hintoihin tulee sitten postikulut luonnollisesti vielä päälle!

Laita viestiä jos kinnostuit, miiambj@hotmail.com.

Ps. Neulerintamalla kuiva kausi.




Sunday, September 04, 2005

Myydään!

Koska olen siis lopettanut neulomisen, myyn pois lankani ja pari kirjaa:


Susan Duckworth: Ihanat kukkaneuleet. 140 sivua kukka- ym. kirjoneuleita, mutta "so not me..."

Maire Uotila: Uudet upeat virkkaustyöt. 128 sivua virkattavaa.

Hinta ois kympin kipale, ja postikulut.


Ja sitten 300g Cottonellaa, 54%pvl ja 46 polyakryylia, 4 puikot. Hinta 6e+pk.

Ja vielä puolisen kiloa Floricaa, joka kerä eriväriä. 100% villaa. Ja nämä lähtee kanssa kympillä, + pk:t

No joo, en mä mitään neulomista lopettanut, nuo vaan ovat sattuneet viettämään aikaansa täällä jo ihan liian pitkään ilman näkyviä tuloksia, joten saavat mennä, jospa vaikka saisivat paremman kodin jostain muualta. Hinnoista saa tinkiä, jos sille tuntuu.

Niin se huivi. Koska olin päättänyt, että tarvitsen huivin, niin silloin minä teen huivin. No, ei ihan semmoinen kuin olin ajatellut, mutta ainakin pysyin kärryillä mallineuleessa....


Tarkkaavaiset nettineulojat varmasti tunnistavat mallin, joka on tällä kertaa toteutettu Kitten Mohairista.

...nää mun uhkaukset on vähän tehottomia, kun poikanikin sanoi jotain häneltä kieltäessäni, että "et sä tota kumminkaan enää huomenna muista..."

Friday, September 02, 2005

Mikä on kun ei taidot riitä...

...mikä on kun ei onnistu?

Huivi. Tarvitsen huivin. Valitsen mallia, lehdet valtaavat olohuoneen, Google on kovilla etsiessään sopivaa mallia. No löytyy jotain, tulostin huutaa ja sylkee paperia. Malli valittu.

Alan neuloa. Jonkun matkaa väkerrettyäni ei silmukkaluku menekään enää tasan ohjeen kanssa, missä vika? No ei puutu kuin 1 silmukka jostain kohti reunaa, helppohan se nyt on sinne lisätä, jatketaan. Taas neulotaan tovi, taas joku vika. Purkuun prkl.


Kokeillaan toista mallia, yksinkertaisia kavennuksia ja langankiertoja. Onnistuu, mutta näyttää ihan pöhkölle. Purkuun prkl.


Muutama samantapainen yritys, ja yhtämonta samanlaista lopputulosta. Pitsineuleet ei vissiin ole minua varten.

No otetaanpas joku kiva pikku välityö. Sukkia tarvitsee aina, ja sitäpaitsi ne punaiset sukat (juu, sillä yhdellä kuvassa esiintyneellä Raitasukalla on PARI!), ovat vähän laittaneet senssi-ilmoitusta tulemaan. Eli sukat sinisestä Raitalangasta. 1 kerä kotona, haetaan toinen kaupasta ja aletaan neuloa. Tosi hienoa kun on taas pikkusen enemmän kuin vähän tuota sävyeroa. Purkuun prkl.

...en neulo enää mitään en enää ikinä en en en en en en!

Monday, August 29, 2005

Tällä kertaa enemmän kuvia kuin tekstiä :)





Nepuskaisen villatakki vamistui sopivasti, kun ilmatkin alkoivat kylmetä. Takki on kokoa 100cm, vähän reilu, mutta eipä tuo haitanne. Takkia voisi kenties täydentää vielä ainakin jonkin sortin baskerilla.














Malli on Modasta 6/2004, lankana Schachenmayr Merino ja sitä meni 270g.












Tässä kuva vielä napista, kun näyttävät tuossa isommassa kuvassa vain oransseilta palleroilta, vaikka oikeasti niissä on juuri samansävyinen kukkanen kuin takki.





Puikkotaistelija oli vaihtanut aseensa koukkuun, ja virkannut aivan ihania ... juttuja. Sieltä nappasin idean tähän huovutettuun liinaan, ja koska kokeilu oli päästävä tekemään HETI, tarjolla oli vain Huopasta 200g. Huopui sitten aika tavalla, vaikka vain 40 asteessa pyöräytin, mutta ihan kiva (voiko olla tylsempää määrettä kuin "ihan kiva"?). Alkuperäinen koko oli jotain 150X70 cm, koneesta tuli noin 50x15 cm umpihuopunut lätkä, jonka sitten raa´alla voimalla sain viruteltua n. 70x30 cm reikäiseksi liinaksi. Täytyy jatkaa kokeiluja jollain muulla langalla. Ja liinan allahan on sitten ne huutelevat työtasot spriimalilla ja öljyllä käsiteltyinä. Pikkuisen erinäköiset kuin ne entiset rikkinäiset lastulevyt.

Huomenna alkaa opiskelu, olen varustautunut ostamalla kalenterin ja käsilaukun, johon mahtuu A4 kokoiset asiat, melko pienellä väkivallalla...jännittää...

Saturday, August 20, 2005

Huh, punainen minä on palannut!

Tässä kuitenkin alkuun vielä vähän sinistä: pipo ja takki ystäväni maanantai-iltana syntyneelle poikaselle. Lanka Novitan Samos, menekki n. 150g. Takin malli Kevät tai KesäNovita, pipo syntyi ilman ohjetta.
Kesän aikana ehdin jo huolestua, kun ostelin paljon sinisiä vaatteita ja tavaroita. Se olikin onneksi vain helteestä johtuva tilapäinen mielenhäiriö, ja nyt syksyn tultua on palattu punaiseen:Ylimmäisenä on postipojan tiistaina toimittamilla Lyhyillä Addeilla väkerrettu sukka. Alkuun meinasi iskeä paha epätoivo, kun tuntui että ei tästä mitään tuuuuuu...mutta ensimmäisen kolmen sentin jälkeen alkoi neulominen luistaa, enkä minäkään näistä kyllä enää luovu! Toinenkin sukka on jo yli puolenvälin, vaikka minäkin kärsin tästä "miksi sukkia pitää tehdä parit?" ongelmasta. Ja koska sukat ovat mallia polvi, ei yksi kerä Raitaa riittänyt, vaan piti mennä ostamaan toinen. Tai siis toiset. Mieheltä tuli hieman väsyneen oloinen kommentti: Kyllä minä ymmärrän, että lankaa pitää ostaa, jos sitä ei ole, mutta miksi aloittaa sukka sellaisesta langasta, jota pitää sitten ostaa lisää. Ei ollut raukka hoksannut, että ujutin sen ensimmäisenkin kerän vasta vähän aikaa sitten ostoskärryyn, kun halusin testata tuota uutta Raitaa. Tykkään tuosta punaisesta sävystä kyllä oikein paljon! Raitalankojen alla ohutta Pirkkaa, varmaankin huiviksi. Ostospaikka tämä. Sieltä tarttuivat mukaan myös nuo lyhyet vitosen puikot. "No niin, lapseni. Olet kohta seitsemän. Eiköhän ole aika jo sinunkin ruveta neulomaan..." . Varmaan oikein kivat pikku kätösissä, vielä ei ole ollut aikaa oppitunnille.

Lisäksi tuli pakottava tarve ostaa uusia vaatteita, kaikki kolme paitaa punaisia... Hain, ja pääsin nimittäin Pukeutumisneuvojan koulutukseen. 49 hakijaa, 16 aloituspaikkaa. Koulua on oikein sopivasti, 2 iltaa viikossa ja 1 lauantai kuukaudessa, saan jatkaa lasteni kotihoitoa vielä ainakin vuoden. Ainut ongelma on että mitä ihmettä mä laitan päälle...

Ja vanha kotikin on sitten saanut uudet asukkaat. Sunnuntaina oli näyttö, samana iltana saatiin tarjous, joka vielä pienen viilauksen jälkeen sai hyväksynnän, ja keskiviikkona tehtiin kaupat. Olipa oikeastaan onni, että se ensimmäinen pariskunta perui, nyt löytyi ostajat, jotka ymmärsivät heti, että hirsi on puuta...


Friday, August 12, 2005

...nyt ei mee oikein hyvin...

...Täälläkin podetaan jonkinnäköistä ahdistusta, sitä tuntuu olevan liikkeellä... Kuten tiedätte, ollaan muutettu, ja saatu juosta valaisinliikkeissä, kun entisessä asunnossa meillä oli peräti 3 kipaletta valaisimia, siis sellaisia "oikeita", muuten siellä oli loisteputkia ja jotain halogeenihässäköitä. No on nyt sitten ostettu 9 valaisinta, ja kaksi on pitänyt vaihtaa uuteen, ehjään versioon heti kättelyssä. Ottaa päähän juosta ensin kaupungilla etsimässä niitä ja heti seuraavana päivänä vaihtamassa, ihan kuin ei olisi muutakin tekemistä. Joku aika sitten ostettiin uusi sohva ja rahi, ja se rahi oli jo tuotaessa rikki. No toivat liikkeestä uuden rahin 6 viikon kuluttua, ja sekin on rikki. Kolmatta rahia on tässä taas saatu odotella jo useampi viikko, milloinkahan se tulee. Entisen asunnon piti olla myyty, kunnes ostaja huomasi, että hirsitalohan tarkoittaa puutaloa, ja säikähti niin, että perui kaupan. Ja taas saa aloittaa alusta sen kauppaamisen. Tylsyyden huippuna olen ommellut kahden päivän aikana 8 verhoa. Kun tikkaa suoraa ja suoraa ja suoraa ihan liian monta metriä, niin kyllähän siinä ei paljon juhlita.

Päivän piristyksen tarjosi Laura kertoessaan että Vuorelma-Aholle oli tullut lyhyitä Addeja. No minähän heti soittamaan ja tilaamaan. Piti sitten tilata vielä muutamat pidemmätkin puikot, ja vähän sukkalankaa randomilla. Taidan muuttaa postilaatikkoon asumaan ja pakettia odottamaan. Siinä joristiin myyjän kanssa kaikenlaista, hän pahoitteli kun on kuuppa hieman tylsänä tänään (meinasi unohtaa ottaa mun osoitteen) ja kertoi että näin käy kerran kuussa. Tuttua varmaan jokaiselle naisihmiselle. Pohdittiin siinä sitten myös tätä uutta tv-sarjaa, jossa miehet "elävät naisten elämää" 21 päivän ajan. Siis 3 viikkoa. Taktisesti on taidettu unohtaa se neljäs viikko, sehän toki voisi ollakin miehille jo vähän liikaa, ainakin jos meidän isukilla on pikku nuha, niin se on sitten niin sairasta, niin sairasta, että voi voi.
Pikkuisen sekava ja ei ehkä niin positiivishenkinen juttu tällä kertaa, sokerina pohjalla kuvat
uusista verhoista. (kun ei
muutakaan valmista ole esitellä)

Tyttöjen huoneen verhot. Kerrankin oli tuuria kangasostoksilla, olin budjetoinut n. 10e/m verhoihin, tämä kangas oli 2.5e/m. Sain sitten tuplaleveät verhot, onpahan edes jonkun näköiset kun on aikasta iso tuo ikkuna.










...ja tässä olkkarin ja sen yhden ylimääräisen huoneen verhot. Pitäs varmaan kehitellä jotain. Kummallinen ongelma kun on liikaa tilaa. Tämäkin kangas oli oikein kohtuuhintaista, 3,90e/m. Kun ostettava määrä yhteensä oli 22m, niin tuo hinta oli ihan positiivinen ylläri.

Tuesday, August 09, 2005

Julkkissukkia ja sukuvika

Tässäpä sitä Distant Knitterin kaipaamaa julkisuutta sukkavaihtosukille. Eikös olekin nätit kuin karamellit!Ja sitten se sukuvika. Tämä kuva on otettu, kun jalat on pitkin lattiaa. Aivan hyvin voisin kääntää sitä 90 astetta ja sanoa, että tässä minä seison., ja täydestä menis. Meidän suvun naikkosilla on kumma tapa seisoa ja istua, ei sentään kävellä, varpaat sisäänpäin. Ja aina parempi jos ne saa silleen kippuralleen...onnistuu toistaiseksi vain istuma-asennossa. Siis niinku näin:Muita kummallisuuksia on ihmeellisen mutkulainen pikkuvarvas, liian leveä p*rs* ja paksut reidet. Juu, kyllä ne on sukuvikoja, aivan sama keneltä naispuoliselta serkulta tai tädiltä menet kysymään...
...päätän raporttini täältä tähän.

...ja taas pääsee neulomaan...

Nonnii, nyt alkaa olla jo koti asuttavan näköinen, ja on lupa (itseltäni) avata netti ja kaivaa neulomukset esille. Pakkasin ne jo heti ensimmäisenä, ja toin tänne uuteen kotiin, kun mullahan se homma saattaisi tunnetusti revetä käsistä, ja pakkaaminen/kantaminen/purkaminen olisi jäänyt tuolle toiselle osapuolelle. Ei ehkä oikein reilua.
Kyllä muuttaminen on sitten kauheeta hommaa. Varsinkin kun samalla tehtiin vähän remppaa (ja roudattiin iso kaatunut koivu tuosta tienposkesta polttopuiksi) tänne uuteen paikkaan. Kuvio meni suunnilleen näin, että käytiin pakkaamassa kuorma, tultiin tähän, toinen rupesi maalaamaan ja toinen purkamaan, takaisin hakemaan kuorma...kun tällaisia 8-24 päiviä oli muutama alkoi olla aika pieksetty olo. Että terveisiä vaan kaikiile teille, joilla muutto on vielä edessä. Kiitokset mummoille lastenhoidosta, jos ne vielä olis ollu tässä pyörimässä olis jonkun saanu kärrätä lepolomalle lepositeissä...Mutta nyt siis ollaan jo selkeästi voiton puolella.
Tulipahan tuossa muuton yhteydessä tsekattua myös lankatilanne; 2 50l upouutta muovilooraa (toinen villalankoja, toinen muita,) ja sekalainen määrä erinäisiä pussukoita. Ja kaikki tuikitarpeellisia, tottakai. Mies totesi muutaman kuorman jälkeen että on varmaan muutettu 20 jätesäkillistä lankoja ja kankaita. No ei näistä kyllä 20 saa, tai sitten on tosi pieniä säkkejä...
Mutta tästähän voimme taas vetää perinaisellisen johtopäätöksen: minulla voisi olla näiden sijaan 20 säkkiä lankaa, ja koska näin ei ole, voisin hankkia 20 säkillistä lankaa, ja edelleen se olisi ok. eikö? No jos nyt kumminkin yrittäisin ensin neuloa jotain näistä pois, ihan oikeasti.

Pientä laittoo se vaatii vaan...
Tässä on meidän keittiö. Ei oikein kuvasta näy, mutta nuo kaapin ovet olivat tosi kuluneet ja ikilikaisen oloiset. Onneksi olivat puuta, joten eikun vaan pesuun, hiontaan ja muutaman maalauskerran jälkeen takaisin paikoilleen. Tässä siis vielä aivan originelleinä. Uudesta versiosta laitan kuvia sitten kunhan saadaan tuo tasokin vaihdettua, koivulevyt odottavat vain vähän sahaa ja öljyä. Ja koska tässä talossa lankojen lisäksi puhuvat näköjään myös puut, on meteli aikamoinen. (huomaa remonttieväät: sipsiä, kahvirinkeleitä, keksiä ja kahvinkeitin. Jääkaapissa oli valon lisäksi erinäinenkin mäyräkoira...)

...ja tässä Addi-kisan voittaja, loppusuoralla kärkeen kiihdytti takajoukoista ulkorataa pitkin (pieniä vaikutteita täältä) junttilasta ostettu Merino, ja heti maaliintulon jälkeen siitä alkoi muotoutua tämä villatakki. Lanka on kivan tiuhakierteistä, eikä puikoissakaan mitään vikaa ole. Nyt tämäkin on ollut jäähyllä, mutta eiköhän se taas joku päivä ala etenemään. Malli jostain Modasta, oisko keväältä, tai sitten ei, nyt ei pysty muistamaan, eikä jaksa tarkistaa.






Viimein sain tämän kirjan lainaan kirjastosta, muutkin näköjään haluavat olla virkaten tyylikkäitä, mikäs siinä. Sieltäpä sitten bongasin kivan pitsipeiton mallin, ja kun oli niin helppo mallikuvio, niin pitihän se aloittaa. Kuvassa on virkattuna 2 kerää, 15 senttiä, hohhoijaa. Sarjassamme "onko järkee vai eiiiiii...." Lankaa varmaan uppoaa hyvän kokoiseen torkkupeittoon kerä poikineen ja muine sukulaisineen, mutta onhan tuota tuolla...
Tässä työssä ei passaa taas hintaa laskea ollenkaan, langathan on jo ostettu, niin eikös se silloin ole ihan sama mitä niistä tekee.

Peitosta oli ensin tarkoitus tehdä ihan kokonaan valkoinen, mutta kun tuo kulukki on sen verran suuri, ja lankakauppaan en mene (ehkä en mene...), niin se uusi boxi suostui mielihyvin luovuttamaan kätköstään tämän...mikä-ihme-toi-väri-nyt-sitten-onkaan Samoksen. Ystävällistä. Sain samalla mallattua sitä, kuinka pitkään peittoon on mahiksia, sillä yhdellä kerällä virkkaa noin kerän vaakatason kokoisen siukaleen, ja kahdesta kerästä kerän korkuisen pätkän.

Tämmöistä täällä. Nettiyhteyskään ei katkennut, joten kuukauden nettitauko olikin vain painajaismainen ajatuksen poikanen.

Ja kiitokset Distant Knitterille, sukkavaihtosukat saapuivat turvallisesti perille, koko oli oikein sopiva ja malli myös. Käytössä ovat jo olleet, kuvaa ei nyt valitettavasti tähän hätään ole laittaa, mutta ehkä joku päivä...

Thursday, July 21, 2005

Kesäloma kuvina


"Lankapitoinen kuvakertomus, joka persoonattomasti kuvattu vasta kotona, kun joku onneton jätti kameran pois lomareissultaan. FIKSUA."




Jos perheeseen kuuluu 3 lasta, ja 2 niistä lähtee mummolaan, niin mitä jää. Aivan oikein, VAIN 1 lapsi. Ja jos perheeseen kuuluu 3 lasta, joista vain 1 on paikalla, niin sehän on melkein sama, kuin ei olisi lapsia ensinkään. Eli auto alle ja menoksi. Kurvasimme pienehkön rengasmatkan (about 1000km) reittiä Koti- Orimattila-Porvoo-Ruotsinpyhtää-Kotka-Lappeenranta-Imatra-Savonlinna- Varkaus-Kuopio- Muuruvesi, josta loput lapset mukaan ja kotiin. Kierrettiin varmaan kaikkien kaupunkien kaikki mukulakivikadut, mitä vain löydettiin. Minun reissunihan oli pelastettu jo alkumatkasta, kun addi-addiktioni (mistä lie saanut alkunsa?) koki ainakin osittaisen täyttymyksensä jo Porvoossa. Ihan liikaa lankoja siellä Lankatalossa, menee pikkutyttö ihan pyörälle päästään. Niinpä mukaan tarttui (niiden puikkojen lisäksi siis) vain muutama mohair- ja alpakkakerä, jotka tässä jo innolla kärkkyvät puikolle

Ja tämmöistä oli Kuopiossa: menin paikalliseen lankakauppaan hakemaan bambupuikkoja. Tulin ulos mukani 3 kerää sukkalankaa ja 5 kerää jotain viskoosi-puuvilla- akryylihässäkkää. Ja bambut. Vihreät puuvillat ostin kauppahallista. Ja Anttilasta menin katsomaan valkeaa vyötä. Ei ollut vyötä. Oli ihania vadelmanpunaisia Merinokeriä 1,5 e kappale. Aina nämä yhden vyön voittaa. Mietin vain, että jos minun pitäisi piilotella lankaostoksia, niin mihin olisin nämä 15 kerää survonut, kun mies odotti torikahvilassa...Mekko täynnä lankoja olisin vaappunut paikalle ja kertonut ihan pokalla että kävin matkalla vähän munkilla ja lihapiirakalla...ja silikonit sain tosi halvalla ihan siitä viereisestä kojusta...
Mekkokankaan ostomatkalla poikkeisin "ihan vain vahingossa" Jyväskylän Anttilan lankaosastolle (2krs). Uutuudet jäivät hyllyyn, mutta poistolaarista kaivelin nämä vaaleammat merinokerät.





...ja viimeisenä esiin astuvat vaalea kaunotar, Suomalaisen Lampaan kampavillaa Muuruveden Topilta, sekä siniveriset puuvillat Laukaasta, ne riettaat hyppäsivät mukaan alekorista naurettavaan "euron kerä" hintaan, ollessani ostamassa sinistä vetoketjua. Mikä tää sininen juttu oikein on kun normaalisti ostan kaiken punaisena? Tietysti siniseen mekkoon ehkä käy paremmin sininen kuin punainen vetoketju...

Muuruvedellä kävimme Renki-maaseutunäyttelyssä ihmettelemässä vanhoja ja uusia traktoreita, maistelemassa Italialaista Parmesaania ja Valion Finlandiaa, katsomassa kuinka kehrätään lankaa rukilla, tehdään neulakinnas (täytyy joskus kokeilla) tai kaarnalaiva, ja montaa muuta asiaa. Ja tietysti vierailimme myös anopin ja appi-ukon luona.

Niin se sitten vanha ompelukonekin palasi takaisin. Ei tullut uutta ei. Täytyy muistaa pukkia kirjeellä. Tein samantien ostosmatkan Marimekolle, kun oli tarvetta juuri tämmöiselle leningille. Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen! Pitkästä aikaa oli kiva ommella jotain, valmista tulee paljon nopeammin kuin kilkutellen. Kassiin ostin sinisävyistä Kivet-kangasta, ja vaaleanpunaista Punapippuria...johonkin vielä määrittelemättömään projektiin.




Muutto alkaa lähestyä, eikä uutta nettiliittymää ole vielä tilattukaan. Päivitykset harvenevat entisestään kun pitää pakata...tylsää. Paljon kivempaa olisi neuloa tai virkata tai ommella.

Friday, July 08, 2005

Mai fööst inglish speeking...thing.

Ja vain muutaman kerran tarvitsin sanakirjaa (siis Marjutin erinomaisen neulesanaston lisäksi, jota selasin koko ajan...). Hauskaa tuo lontooksi neulominen, mumisin mielessäni kooyks, jou, äsäskoo, kookolme, kookakstok...En vissiin ääneen kumminkaan. Tai ainakaan kukaan ei maininnut. Huvittununeita katseitahan mä kerään koko ajan muutenkin.

Malli siis Knittyn Shimmer, lankana Novita Tennessee ja kulukki <300g.



Tässä voisi olla seuraava projekti. Aloittamista vain hillitsee luottamuspula siihen "novitalaatuun" kun jo olemassa oleva lanka ei ehkä riitä ja uusi on kumminkin kuin eriväriä. Ehkä otan kuitenkin riskin ja koitan elää tän paineen alla ihan normaalia elämää, vaikka vaikeaa se tulee olemaan.



Ja vielä lopuksi pieni neulekirjakatsaus teemalla "Vanhassa vara parempi"

"Neulominen on jokaiselle naiselle varsin tuttu asia, ja ehkä juuri siksi monelta on jäänyt huomaamatta seikkoja, jotka olennaisesti vaikuttavat työn tulokseen. Neulominen on helppoa, ajattelemme, ja se pitääkin paikkansa, mutta ei vielä merkitse sitä, että todella osaamme neuloa oikein. Tämän kirjan tarkoitus on auttaa neulojia tulevissa neuletöissä niiden puutteellisuuksien korjaamisessa, jotka ehkä ovat päässeet livahtamaan edellisiin neuletöihin." -Sirkka-Liisa Riuska, 1962


Tämä on tosiaan sitä, mitä kansi lupaa, ja sisältää 218 kuvaa ja 143 piirrosta. Hienoja pintoja, pitsejä ja ohjeita kauluksiin, napinläpiin, yhdistelyyn...vaikka omistan muutaman uudemmankin neulekirjan saavat ne olla möllöttää hyllyssä, tämä on ehdoton lemppari!

Toisena kuvaan pääsi 100 kansanomaista kuviokudin mallia. En ole vielä tehnyt tästä mitään, mutta ahkerasti sitä selailen. Siihen aikaan (1947) neulomisen taitoa on pidetty itsestäänselvyytenä; tässäkin kirjassa on vain mallipiirrokset, koska "Lähempiin työselityksiin tässä tuskin on aihetta, sillä periytyyhän tuo taito meille jo satojen vuosien takaa, niin että meillä on kutimentaito jo veressä, ja miltei jokainen nainen kykenee valmistamaan työn mallin nähtyään."

Monday, July 04, 2005

Uusia lehtiä odotellessa

Saatiin kutsu. Hääjuhliin. Kivaa. Mitä päälle? Hyvä syy ostaa jo ne kauan himoitsemani valkoiset pellavahousut. Ja kaikkea muutakin kivaa oheismateriaalia; käsilaukku, hajuvesi...ynnä muuta sekalaista pikkusälää. Kaikki ok, puuttuu vain yläosa. No kaupungille. Mutta mitä himputtia. Ei löydy paitaa ei. Kaikki jokseenkin sopivan oloiset olivat ihan jostain ihme rutkukankaista huonosti ommeltuja. Ja oma kone edeelleen kaupassa. No pakko oli ottaa joku noin niinkuin hätävaraksi, ja ihan vaan muutama kerä vaaleanpunaista Tennesseetä, jos vaikka niistä muotoutuisi jotain. Illalla vuorasin olkkarin lattian lehdillä. Ei mitään kivaa nopeatekoista toppia. Ei yhdessäkään lehdessä, ja niitä sentään jokunen kansiollinen on. Siunattu netti ja siunatut neuleblogit: Kristiina oli surffaillut Pirkan sivuilla, jonne minäkin sitten epätoivoissani klikkasin, ja tadaa, siellähän se odotti. Lankana tosin ohjeessa oli Butterfly, mutta en antanut se häiritä, vaan tein juuri niinkuin Kristel opettaa: ludaan S-määrä silmukoita ja pituus mitataan koosta M (eikös se jotenkin näin mennyt, vai mitä se oli se muu löpinä jostain mallitilkuista. mitä ne on?). Hyvin onnistui, ja valmistui ajoissa, aloitin keskiviikkona ja päättelin perjantaina. Bileet lauantaina. Lankana siis Novitan Tennessee ja menekki vajaa 300g. Ja Hyvä Hääpari, jos satutte lukemaan tätä, niin Iso Kiitos kivasta risteilystä! Kyllä Kallavesj ossoo olla kaanis aarinkoisena kesäpäevänä.


Taidekuvausoppitunti. On muuten tosi hankala kuvata itseään jotenkin järkevästi. Siis tooosiii hankalaa. Tässä kumminkin jo kolmas Fifi, lankana tällä kertaa Novitan Tahiti, joka ikävästi venyy neulotuissa puseroissa, ainakin minulla. Mutta tässä huivissa toimi ihan kivasti, niin kivasti että anoppi nappas tämän itselleen heti kun näki ;). Saa nähdä, jaksanko tehdä itselleni uuden vai yrittäiskö jo vieroittua noista Fifityksistä. Mutta kun se on niin kivaa... tuo aivoton neulonta siis. Kasin puikoilla väkersin, tarkoitus oli vain aloittaa suorilla kun pyöröjä ei tuota kokoa ollut, mutta kun se oli niin kivaa tehdä, niin hinkkasin sitten loppuun niillä suorilla. Jänniä lihaksia tuossa kämmenselässä, empä ole ennen moisia huomannutkaan. Olivat nimittäin aika kipeinä pari päivää,ei meinannu sormet taipua tai ainakaan oieta jos koukkuun pisti...


Sama lanka, sama väri, ja eri erä...ja taattua Novita laatua prkl. Ei tähän mitään tietokonetta tarvita määrittelemään sävyeroja, kun jopa mies huomasi eron paljaalla silmällä. Ja sehän EI ole maailman tarkin varsinkaan tällaisissa jutuissa. Tietyssä valossa tuo vasemmanpuoleinen näyttää ihan vaaleanlilalle, mutta tuo toinen pysyy edelleen tuollaisena...epämääräisen likaisen harmaana. Ja näitähän riittää kun halvalla sai, ja jostain syystä kyllä tykkäänkin tuosta (noista) väreistä.

Tekis taas mieli aloittaa jotakin, mutta kun ensiviikolle on luvassa uusia lehtiä, niin jospa malttaisi odottaa, ei ainakaan mitään kovin isoa ehkä kai kenties viitsi aloittaa, tämän kyllä juuri tulostin, että taidanpa tästä lähteä tavaamaan lontoota ja kilkuttamaan puikkoja...

Sunday, June 26, 2005

Juhannuksen jälkeistä elämää


Kuinka huonoksi voi kotiäidin muistin tilan päästää ennenkuin asiaan on puututtava? Minä autuaasti unohdin meidän kihlajaispäivän, muistutukseksi sain kimpun tällaisia ruususia...mutta sitten asiaan. Juhannus näkyy olevan otollista aikaa viimeistellä roikkuneet työt pitokuntoon:


Shaalikauluspusero Moda 3/05. Lanka Novita Wool (merinoisena), menekki tasan 400g.

Onneksi Juhannuspäivä oli sopivan viileä tämän villaneuleen viimeistelyyn. Ihan liian pitkään se sai odottaa kaapissa kaulustaan. Paidasta tuli oikein hyvä, päällä sopivan napakka, jotta mahtuu sen mokkatakin alle joka ei mene kiinni...kyllä, ostin takin, joka ei mene kiinni, mutta jota ei asiantuntijalausuntojen mukaan ole tarkoituskaan pitää kiinni. Uskoo ken tahtoo.



Kiitos Villapallo kesäpipon ohjeesta! Kehittelin vielä sinne päälle sellaiset lehdet, jotta vallan näyttäsi kissankellolle, jos siis vain olisi sininen. Mutta kun sulismaila on pinkki niin tokihan pipan täytyy olla sävysävyyn. Tätä pipoa varten metsästin ympäri lähikaupunkia 40cm 2½ pyöröpuikkoja, jotka sitten, yllätys yllätys, löytyivätkin kirkonkylän lankoja myyvästä halpakaupasta...



Vihdoin viimein valmiit Fifit. Puikkokoolla on väliä: tummansininen on 3½ puikoilla ja vaalea 5 puikoilla. Novitan Butterfly -lankaa meni 200g/huivi.

Kesken on nyt vain (saa hurrata) verhon virkkaus. Se onkin kesken varmaan seuraavat vuodet, joten ei siitä sen enempää. Kuvia sitten, kun se on ikkunassa. Seuraavaksi sukellan lankalaatikkoon Samosten, merino-Woolien (juu, kävin Euromarketin lanka-alessa. Mutta vain 2 kertaa) ja muiden sekalaisten villalankojen sekaan ja arvon seuraavan uhrin puikoteltavaksi.